Ruissalo 15.6.2015 |
Monet sairaudet olisivat myös paremmin hallinnassa jos ravintoon kiinnetettäisiin enemmän huomiota esim. diabetes, astma, erillaiset allergiat ja ihosairaudet. Itse lapsesta saakka atooppista ihottumaa sairastaneena sain vihdoin avun kun luovuin maitotuotteista. Niinkin yksinkertainen asia ja kukaan lääkäri ei koskaan ottanut asiaa puheeksi tai ehdottanut maitotuotteiden poisjättämistä. Minkäänlaisia kortisonivoiteita ei ole tarvinnut käyttää enää moneen kuukauteen. Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan jos kärsii atooppisesta ihottumasta.
Iltalehdessä aiheesta 3.6.2015 |
Omakohtaista kokemusta tervellisten elämäntapojen vaikutuksesta sairauksien hoidossa on myös sairastamani fibromylgia. Sairaudesta voit lukea lisää täältä. Liikunta ja oikea ravinto ovat pitäneet pahimmat kivut poissa vaikkakin tähän ei ole mitään parannuskeinoa ja täysin kivutonta päivää ei ole mutta halu pysyä liikuntakykyisenä ja aktiivisena on suurempi kuin luovuttaminen tai lääkkeisiin turvautuminen.Siksi olen valmis tekemään parhaani ja sitoutumaan terveellisiin elämäntapoihin koska haluan voida niin hyvin kuin se on mahdollista.
Heinäkuussa pidin ensimmäisen toiminnallisen ulkotreenin ihanassa auringon paisteessa. Aika moni viettää lomaa juuri kesällä ja treenaaminen ei silloin kuulu lomasuunnitelmiin mutta omasta mielestä juuri kesällä on mukava treenata kun voi olla ulkona, talvella sitä saa taas olla sisällä kuntosaleissa ihan tarpeeksi. Rohkeasti kaikki mukaan! Oman kehon paino pääasiassa treenivälineenä joten sopii aloittelijoillekin tosi hyvin.
Minä |
Siskoni ja aviomieheni näyttävät mallia. |
Lisätietoja ulkotreeneistä ja muista palveluistani löydät osoitteesta: fitpark.fi ja facebookista: Fitpark
Oma matkani kohti huhtikuussa järjestettäviin bodyfitness masters SM- kisoihin jatkuu edelleen tavoitteellisesti. Tällähetkellä ollaan vähennetty hiilihydraatteja merkittävästi niiltä päiviltä joilloin ei ole treenejä. Tarkoitus saada painoa muutama kilo pois jotta itse kisadieetti ei olisi sitten liian rankka.
Kuvassa ennen dieetin alkua ja painoa 75kg |
Mukavaa kesän jatkoa, pidetään tavoitteet korkealla ;)
-Pia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti