Mikä on se jokin...?

Mä olin aina ennen siinä uskossa että ne jotka treenaavat kovaa ja tavoitteena on kisalavat, mutta jostain syystä ei sinne pääsekään, että se johtuu vaan siitä että ei ole itsekuria pysyä ruokavaliossa tai ei jaksetakaan treenata enää niin kovaa tai sitten homma lopahtaa jostain muusta syystä..

Mutta nyt mä olen itse huomannut sellaisen asian näinä viime vuosina joina olen itse treenannut tavoitteellisesti että tämä on oikeasti ihan pirun yksinäistä hommaa! Ne sadat aamulenkit joita olen kävellyt syksyn ja talven kylminä aamuina tai talvi pakkasilla, olen saaanut ne yksin tarpoa, eipä ole kukaan halunnut lenkille seuraksi. Sama homma salilla käydessä, yleensä se ei haittaa koska tykkään treenata kovaa ja silloin ei paljon jutella samalla mutta joskus sekin olis ihan kivaa kun vois vaihtaa vähän kuulumisia treeneistä ym. Mä olen tosiaan ainakin viimeiset neljä vuotta tuojotellut itseäni peilistä ja yrittänyt katsoa jospa tää kroppa olis kehittynyt tai lihakset kasvanut mutta kun ei ole ketään koskaan antanut mitään palautetta ( paitsi ehkä oma mies ) niin ei oikeen osaa enää itseään arvioida.
Mä oon pitkään miettiny että kyllä meinaa välillä pää hajota kun ei ole ketään kaveria jonka kanssa puhua elämän kaikista osa-alueista että miksi mä jaksan joka aamu mennä sinne salille ja tehdä pitkiä päiviä töissä kun kukaan ei sitä tunnu arvostavan. Kaikki kaverit kaikkosivat sen myötä kun päätin ruveta treenaamaan. Mutta en silti aijo luovuttaa vaan saan siitä aina vaan enemmän voimaa treenata ja nousta aikanaan kilpalavalle parhaassa mahdollisessa kunnossa minkä pystyn saavuttamaan!

Kerro mikä motivoi sinua :)

-Pia